Home

Hussein al taee yhteystiedot

Al-Taee on ollut julkisuudessa loukkaavien somekirjoitustensa takia. Tuore kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) on ollut sairaalassa tiistaista alkaen, kertoo SDP. Hän jää puolueensa mukaan sairauslomalle tänään torstaina. - Kyse on inhimillisestä henkisten voimavarojen riittävyydestä ja. Sosialidemokraattiset Naiset palkitsee vuosittain Risto Rohkea -tunnustuksella miehen, joka on ansioitunut tasa-arvoasioissa. Risto Rohkea -tunnustuksella palkittu rauhanneuvottelija Hussein al-Taee on rauhanvälittäjä ja konfliktinratkaisun ammattilainen, joka työskentelee neuvonantajana presidentti Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä

SDP tiedotti asiasta hetki sitten. Sairauspoissaolon pituudesta ei ole tietoa. SDP:n mukaan kansanedustaja Hussein al-Taee on ollut tiistaista 30.4. asti sairaalahoidossa. - Al-Taee jää sairauslomalle 2.5. alkaen. Sairausloman kestosta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin. Hän ei osallistu. Kansanedustaja Hussein al-Taee joutui sairaala­hoitoon ja jää sairaus­lomalle - Kyse on henkisten voimavarojen riittävyydestä, sanoo Sdp:n ryhmänjohtaj Hussein al-Taee otti äärimmäisen riskin valehdellessaan vanhoista kirjoituksistaan, ja oikeutettu kysymys seuraa häntä ikuisesti, uskoo kriisi­viestinnän asian­tuntij

Kansanedustaja Hussein al-Taee joutunut sairaalaan - yle

Sdp:n uusi kansanedustaja Hussein al-Taee toivoi, että vanhat tekstit eivät palaisi enää kummittelemaan Kansanedustaja Hussein al-Taee myönsi kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksistaan aidoiksi. Kuvakaappauksissa käytetään rajua, halventavaa kieltä Al-Taee kirjoittaa toimineensa typerästi, koska hän on halunnut painaa tämän osan menneisyyttä taakseni. - Tulen hyvin konservatiivisesta taustasta, jossa asenteet esimerkiksi sukupuolirooleihin ja seksuaalisiin vähemmistöihin ovat kaukana siitä, mitä itse ajattelen nyt

Tolvasen mukaan al-Taeen Facebook-kirjoitukset, joissa hän panettelee ja solvaa muun muassa homoja, juutalaisia, somaleita ja sunneja, täyttävät rikoksen tunnusmerkit kahdessa kategoriassa: kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen. - Kyllä tuollaisia lausumia on tutkittu. Alta löydät kaikkien kansanedustajiemme yhteystiedot. Nimeä klikkaamalla löydät lisätietoja sekä kyseisen kansanedustajan avustajan yhteystiedot

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme. Haluatko lukea koko artikkelin? Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt Katso A-studio - Halla-aho ja Mykkänen eri linjoilla työvoimasta Yle Areenasta. Areena on Suomen suurin netti-tv ja radio Hiski Haukkala, Hussein al-Taee ja Jyri Raitasalo pohtivat maailman menoa ja kehitystä: kriisejä, viholliskuvia, varautumista, vaikuttamista ja jännitteiden purkamista, populismia ja elitismiä, viha- ja inhopuhetta sekä maailmanpolitiikan yllätyksiä

Rauhanneuvottelija Hussein al-Taee on vuoden 2019 Risto

  1. Kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) sairauslomaa on jatkettu kuukaudella, kertoo Sdp tiedotteessaan.. Al-Taeen sairausloman oli määrä päättyä huomenna - nyt sitä on jatkettu 30. kesäkuuta saakka. Hän jäi sairauslomalle heti vapun jälkeen. Sairausloma liittyy al-Taeen laajaa kohua herättäneisiin Facebook-kirjoituksiin, jotka tulivat esille huhtikuussa
  2. Viikon vieras Hussein al-Taee on viimeisten kymmenen vuoden ajan on ollut vaikuttamassa Irakin mielipideilmastoon eri poliittisten, akateemisten ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa. Hän on rauhanvälitysorganisaatio CMI:n asiantuntijana suunnittelemassa ja toteuttamassa rauhaa ja neuvotteluyhteyksiä Irakin kanssa
  3. Keskusrikospoliisi päätti jo huhtikuussa, ettei kansanedustaja Hussein al-Taeeta (sd.) ole syytä epäillä rikoksesta hänen vanhojen kirjoitustensa takia, kertoo STT.. Rikosilmoituksen oli tehnyt Krp:lle yksityishenkilö. Krp teki asiasta selvityksen ja päätyi siihen, ettei esitutkintaa aloiteta
  4. en liittyy

Hussein al-Taee joutunut sairaalaan - iltalehti

Suomalais-irakilaiseksi rauhanvälittäjäksi tituleerattu, tuoreeltaan SDP:n kansanedustajaksi valittu Hussein Al-Taee on vuosien saatossa päästänyt suustaan mitä värikkäimpiä lausuntoja ja silti yhteistä arvopohjaa tuntuu löytyvän joka.. Humanitaarisen viestin tuojaksi Turun tuomiokirkossa pidettävään tilaisuuteen on kutsuttu Hussein Al-Taee.Hän on suomalais-irakilainen rauhanneuvottelija, joka työskentelee projektipäällikkönä konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen (CMI) Irak-ohjelmassa Syksyn ensimmäisen Studia Generalia -luennon toisen jakson alussa piti rauhanneuvottelija Hussein Al-Taee CMI:stä. Hänen aiheensa oli Mitä koulun jälkeen, onko tulevaisuus täynnä uhkia? ja siinä korostui ihmisten välisen vuorovaikutuksen tärkeys: miten ja mitä me puhumme toisillemme hussein.al-taee@eduskunta.fi 050 599 3223 maria.guzenina@eduskunta.fi www.mariaguzenina.net Marian valtiopäivätoimet Facebook Twitter 09 432 3031 timo.harakka Pitää näköjään itsekin kirjoittaa jotain tapauksesta Hussein al-Taee. Mietin kirjoitanko tätä, koska tiedän/veikkaan, että hän saa potkut tai eroaa tehtävästään. Mutta tällä hetkellä tilanne näyttää siltä että Antti Rinne antaa Valehtelijan jäädä puolueeseen, aivan normaalisti, saamatta mitään läksytystä

Kansanedustaja Hussein al-Taee joutui sairaala­hoitoon ja jää

  1. Keskustelussa olivat mukana Najafin maakunnan edustaja Suomessa Hussein Al-Taee, asiantuntija Thomas Jokinen Turun yliopistosta sekä majuri Jyri Raitasalo Maanpuolustuskorkeakoulusta. Hussein Al-Taee'n pitkästä aikaa optimisttisia uutisia Irakista oli piristävää kuunnella, vaikka... Continue Reading..
  2. 1) IS:n mukaan Hussein al-Taee on myöntänyt saattaneensa parjata juutalaisia, kurdeja, sunneja ja homoja Vaikka @cmioffice @Demarit anatavat anteeksi tuskin kurdit, jutalaiset jne antavat hänelle anteeksi. 2) Husseinin puolustajjien kannatta muistaa, että melkein kaikki ääri-islamistit ovat aina vihanneet ja edelleen vihaavat juutalaisia
  3. Sdp:n eduskuntaryhmän on määrä käsitellä Hussein al-Taeen tapausta tänään torstaina iltapäivällä. Hän kirjoitti Facebook-julkaisuissaan panettelevasti esimerkiksi homoista, juutalaisista ja sunnimuslimeista. Aluksi al-Taee valehteli, etteivät teksti
  4. ‎FINN MAMU -Monikulttuurinen yhdistys ry جمعية أهلية‎. 1.3K likes. Auttaa maahanmuuttajia sopeutumaan Suomeen ja tutustuttaa heidät suomalaisen..
  5. Erilaisia vähemmistöjä edustavat eduskuntavaaliehdokkaat Fatim Diarra (vihr), Silvia Modig (vas), Hussein al-Taee (sdp) ja Daniel Rahman (kok) keskustelevat piispa Teemu Laajasalon johdolla myötätunnosta Radio Dein illassa keskiviikkona 10. huhtikuuta kello 19.05

Kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) sairausloma jatkuu 30. toukokuuta saakka. Al-Taee on siirtynyt viime viikon lopulla avosairaanhoitoon. Hussein al-Taee jäi sairauslomalle heti vapun jälkeen. Sairausloma liittyy al-Taeen laajaa kohua herättäneisiin Facebook-kirjoituksiin, jotka tulivat esille huhtikuussa Al-Taee on viime päiviin asti antanut ymmärtää, että osa Anter Yasan paljastuksista on ollut väärennöksiä eikä hän ole niitä kirjoittanut. Nyt hän siis myöntää valehdelleensa. Al-Taee voi väittää olleensa vihainen nuori kolmekymppinen kirjoittaessaan törkynsä, ja ne saavat uskoa, ketkä tahtovat

Hussein al-Taee otti äärimmäisen riskin valehdellessaan

Nii. Se vaa ko o' silviissi, jot er ihmissii uatellaa ertaval. Vot, ko persuloihe Halla-aho myö saahai kynslöihe, ni mittää rajja ei ou. Mut ko nää sotii karanneet tulloot tän meilkertommaa, milviisii asjat oikiast onnoit, ni jo avot, heithä myö herettäi hyyssäämmää, eik ikänä kysytä, mil asjoil hyö tiäl liikkuut Usein kysytään, miksi naisia olisi hyvä ottaa mukaan rauhantyöhön. Hussein al-Taee ihmettelee tätä. Oikeampi kysymys olisi nimittäin, miksi naisia ei ole mukana rauhantyössä. Rauhanneuvottelijana konfliktialueilla toimiva Al-Taee lähestyy asiaa globaalisti. Naisten osallistaminen ja osallistuminen riippuu mahdollisuuksista ja. Mediakortti ja yhteystiedot; Valehteliko Hussein Al-Taee itselleen kansanedustajan pestin? Petri Perta-30.4.2019. 21. Suomen Uutiset kertoi tänään tienneensä SDP:n tuoreeltaan kansanedustajaksi valitun Hussein Al-Taeen kohua herättäneestä some-käytöksestä jo viime huhtikuun alussa. Kulttuuri Hussein al-Taee myöntää kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksista aidoiksi 29.4.2019 Tietoa blogipalvelusta Kirjaudu Uuteen Suomeen muutamalla hiiren klikkauksella ja osallistu keskusteluun Rauhanneuvottelija Hussein al-Taee, 35, on nimetty SDP:n ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin Uudeltamaalta. Al-Taee työskentelee neuvonantajana presidentti Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä. Al-Taee on tullut suomalaisille tutuksi Lähi-itään, rauhaan ja konflikteihin liittyvien kysymysten asiantuntijana

Hussein al-Taee myöntää IS:lle valehdelleensa - En ole

Al- taee saa katsoa kaikkia kansoja, ja ihmisiä ihmisinä- olemme kuolevaisia, olemme eri uskoa, eri kansaa, olemme kuitenkin saman pallon kamaralla. Jos annamme vihamme, ja eripuramme jatkua olemme kaikki myös saman kohtalon alla- kun maapallo tuhotuu vihamme takia- yhdessä olemme tuhotuvassa kyydissä kohtia maailmakaikkeuden tähtiä paloina Katso Puoli seitsemän - Hussein al-Taee Yle Areenasta. Areena on Suomen suurin netti-tv ja radio. Yle Areenassa on tarjolla radio- ja televisio-ohjelmia, suoria lähetyksiä sekä ohjelmatiedot SDP:n uusi kansanedustaja Hussein al-Taee on esittänyt tänään anteeksipyyntönsä puolueen eduskuntaryhmälle taannoisista somekirjoituksistaan. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan al-Taee oli ryhmän edessä myös irtisanoutunut vuosien takaisista kommenteistaan.. Lindtman sanoo ryhmän olevan tyytyväinen al-Taeen selvitykseen ja anteeksipyyntöön, ja asia on.

Näitä törkykirjoituksia kansanedustaja al-Taee pahoittelee

Sdp:n Hussein al-Taee selittää nyt kohuttuja kirjoituksiaan

Rikosoikeuden professori: Hussein al-Taeen kirjoitukset

  1. Eduskuntaan valitut - tilanne kello 24 - ESS
  2. Halla-aho ja Mykkänen eri linjoilla työvoimasta A-studio
  3. Hervannan johtamisaamutpe 18
  4. Kansanedustaja Hussein al-Taeen sairausloma jatkuu Aamupost

Hussein al-Taee - libera

  1. STT: Krp ei epäile Hussein al-Taeeta rikoksista
  2. SDP: Al-Taee sairaalahoidossa ja jää sairauslomalle
  3. Hussein al-Taee vastaa syytöksiin A-studio TV Areena
  4. USU: SDP:n kohukansanedustaja Hussein al-Taeen sairausloma

Hussein Al-Taee: Nuorten radikalisoitumisen syyt ja ehkäisy

  1. CMI:n neuvonantaja Hussein al-Taee nousemassa eduskuntaan
  2. Maahanmuuttajista vain yksi pääsi eduskuntaan
  3. Hussein Al-Taee Archives Nykysuomi
  4. Ekumeenista joulua vietetään Suomi 100 -juhlavuoden
  5. Hussein Al-Taee luennoi vuorovaikutuksen tärkeydestä

Kansanedustajat 2015-2019 Uusima

populær: